Siistiä ja laadukasta työtä

Katja Ruohomaa asuu perheineen Espoossa. Perheen omakotitalo valmistui vuonna 2016. Talon sisä- ja sähkötöistä vastasi Domesta, jonka työn jälki on Katjan mukaan siistiä sekä laadukasta.

Perheeseen kuuluu Katjan ja hänen miehensä lisäksi kolme lasta. Perhe etsi aluksi valmista, vanhaa taloa. Toiveiden mukaista ja sopivan kokoista kohdetta ei kuitenkaan löytynyt.

– Rakennusprojekti sai alkunsa siitä, että me tarvitsimme isomman asunnon. Emme kuitenkaan löytäneet sopivaa valmiiksi rakennettuna. Halusimme siis rakentaa itse, Katja Ruohomaa muistelee.

”Voimme suositella Domestaa!”

Perhe on asunut uudessa kodissaan nyt noin neljä kuukautta. Domestan työn jälkeä Katja kuvailee siistiksi ja laadukkaaksi. Domestan työskentely oli hänen mukaansa ammattitaitoista. Lopputulos näyttää hyvältä.

– Halusimme, että koti olisi hyvin rakennettu sekä kestävä. Ja sitä se on ollutkin. Paikat ovat edelleen hyvässä kunnossa, vaikka perheessämme on pieniä lapsia. Myös Domestan työn jälki miellytti, se oli siistiä ja laadukasta, Katja kuvailee.

– Voimme suositella Domestaa!